Hiihto ja kuntosali

12.12.2023

Hiihtokausi on monella avattu. On kiva hiihdellä hyvällä säällä. Ja onhan se hyvä liikuntalaji, koska se kuormittaa koko kroppaa. Monesti kuitenkin kuulee "ei mun tarvi käyä salilla ko mä hiihdän". Sanoisin kuitenkin, että salillakin on hyvä pyörähtää, koska hiihdossa tarvitaan voimaa pukkia itseämme eteenpäin. Sen harjoittaminen monipuolisesti eli esim. hiihdon lisäksi myös salilla, tulee hiihtämisestä taloudellisempaa. Eli päästään vähemmällä työllä samaa vauhtia eteen päin tai jopa nopeampaa. 


Mitä siellä salilla sitten kannattaisi tehdä?

Hyviä liikkeitä ovat moninivelliikkeet. Niissä harjoitetaan samaan aikaan eri lihasryhmiä. Näitä ovat esimerkiksi maastaveto, kulmasoutu tangolla, penkkipunnerrus ja takakyykky. Toistomäärät ovat hyvä pitää talvella kestävyysalueella eli 12-20. Tällöin tehdään pienimmällä painoilla pidempää sarjaa. Hiihtokauden ulkopuolella voi tehdä voimaharjoittelua ja pitää toistomäärät 6-8 alueella. 


Kuinka usein?

Hiihtokaudella 1-2 salitreeniä viikossa riittää. Kauden ulkopuolella voi määrää lisätä, 3-4 treeniä/vko. Harjoittelua on hyvä syklittää, painottaa eri asiaa eri kautena. Mutta pidä kuitenkin mukana kumpaakin. Hiihtoa vähän vaikea ylläpitää kesällä, mutta voit esim. hyödyntää kuntosalin hiihtolaitetta alkulämmittelyissä tai aerobisissa treeneissä. Tämän lisäksi/vaihtoehtoisesti ylläpidä kestävyyskuntoa eri tavoin, kuten pyöräillen, juosten tai sinulle mieluisalla tavalla. 

Hyviä hiihtoja!

<3 Kristiina